tiistai 29. elokuuta 2017

Mediatehtävä 2

 Kävimme viikko sitten kaupunginkirjastossa tutustumassa aikakauslehtiin.

 Hyllyssä ollut valikoima ei huimannut päätä, mutta varmaan asiasta innostuneelle harrastajaompelijalle lehdet tarjoaisivat enemmän. Itseni eli puhtaasti ompelijan kannalta esimerkiksi Suuri Käsityö tarjoilee hieman liikaa neuleita ja virkkuita. Muita selailemiani julkaisuja olivat Kauneimmat Käsityöt, Kotiliesi Käsityö ja Käsitöö.

Tarkempaan tutkimukseen valitsin viimeksi mainitun, eli eestinkielisen vastineen Suurelle Käsityölle. Rehellisyyden nimissä valinta perustui kieleen, sillä en ole koskaan tutustunut kuin suomen ja englannin kielisiin käsityölehtiin.

Mitään yllä mainituista en itselleni tilaisi ammattimielessä, juurikin liian laajan aihekirjon takia, mutta kaavojen toivossa saattaisin hyvinkin lähteä vaikka kirjastoon selailemaan tarjontaa.

Kaavojen ja ohjeiden takia olen käynyt ennen opiskelujen alkua lainaamassa. Silloin mukaan tarttui muistaakseni Burda Stylea.


Mediakorttitehtävää varten kävin tutkimassa Unelmien Käsityöt -lehteä, joka on A-lehtien julkaisema. Hyvin neule- ja virkkauspitoiselta tuntui tämäkin julkaisu. Ehkä jossain on minua varten vain ompeluun keskittyvä lehti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti